Sijoittajasuhteet
Kamuxin sijoittajasuhteiden keskeisenä periaatteena on antaa markkinoille säännöllisesti luotettavaa, ymmärrettävää, ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa yhtiöstä sekä varmistaa, että kaikilla markkinaosapuolilla on mahdollisuus saada julkistettavat tiedot yhdenvertaisesti, tasapuolisesti ja samanaikaisesti.
Kamuxin sijoittajasuhdetoiminto palvelee analyytikoita ja sijoittajia sekä koordinoi sijoittajatapaamisia ja -tapahtumia. Sijoittajaviestinnässä pyritään täsmällisyyteen, läpinäkyvyyteen ja korkealuokkaiseen palveluun.
Kamux noudattaa hiljaisen jakson periaatetta ennen säännöllisesti julkistettavia taloudellisia raportteja. Poikkeuksena tähän sääntöön ovat yhtiökokous (jos pidetään hiljaisen jakson aikana) ja merkittävään liiketoimeen ja siitä viestimiseen liittyvän pörssitiedotteen julkaiseminen. Hiljainen jakso alkaa 30 päivää ennen seuraavan taloudellisen raportin julkistuspäivää. Hiljaisen jakson aikana yhtiö ei kommentoi raportoimattoman eikä kuluvan neljänneksen liiketoiminnan näkymiään. Yhtiö ei hiljaisen jakson aikana myöskään tapaa analyytikkoja tai sijoittajia eikä esiinny pääomamarkkinoihin liittyvissä tilaisuuksissa. Hiljainen jakso päättyy konsernin tilinpäätöstiedotteen, puolivuosikatsauksen tai osavuosikatsauksen julkistamiseen.
Tapaamispyynnöt ja tiedustelut
Voit ottaa meihin yhteyttä ir@kamux.fi
tai
Katariina Hietaranta, viestintäjohtaja
etunimi.sukunimi@kamux.fi
Hiljaiset jaksot vuonna 2024:
31.1.-29.2.2024
17.4.-16.5.2024
17.7.-15.8.2024
9.10.-7.11.2024